tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kastekakku - Christening cake

Mahtavaa, kun suku kasvaa ja lapset saavat serkkuja! Lähisukuun on siis syntynyt uusi perheenjäsen, pieni vekkuli poikavauva. Ristiäisiä vietettiin muutama viikko sitten ja tein pojalle kastelahjaksi kakun. Äiti, eli allekirjoittaneen käly, toivoi, että kakku olisi kaksikerroksinen ja väritykseltään valkoinen sinisin nauhoin. 

Askartelin kakun päälle lastenvaunut. Vaunuosa on sisältä riisimuromassaa ja se on päällystetty sokerimassalla. Kakun täytteenä oli kinuskimousse ja puolukat. Pojan nimi oli salaisuus ihan viimeiseen asti, ja uteliaita sukulaisia varten äiti toivoikin, että tekisin kakkuun kaksi irrallista nimikylttiä - toinen silkkaa hämäystä varten. Kakussa luki siis Paavo, vaikka pojan oikeaksi nimeksi annettiin Juuso. Hauska kepponen paljastui vasta kasteen aikana!




Go Juuso! Koko perhettä onnitellen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti